Erä- ja kalajutut

LILLI-vaappu, 21 kiloa 124 cm kojamo, 11.6.2016 klo 12.15

Tutustu LILLI-Vaapppujen kattavaan valikoimaamme

Hotinniva, Muonionjoki

Oli kirkas ja lämmin päivä. Päätin lähteä käyhmään joela. Tein eka pikku laskun kotirannasta, yks tärppi.  Soitin hellule , joka oli edelllisenä päivänä itte saanu 17,4 kilosen lohen, että miten matka sujuu ja kerroin tapahtuman, ko lähti aamula reishuun. Lohutteli ja sano että mennä uusiksi yrittähmään. Siinä sitte pidin pikku tauon ja lähin uuestaan. Mietin mielessä että, josko laittasin jonku räikeän värin lyhkäsellä siimala ja uinnit katoin omasta mielestä kohilheen.  Ajoin Hotinnivan alle, ankkuhriin vene ja ei muutako vaaput vetheen. Eipä tarvinu soutaa ko puolisen tuntia, niin räikkä alko pärisheen. Aloin kellaahmaan muita vapoja pois, mutta huomasin että siimat oli sekkaantunu. Mutta sain net onneksi selviteltyä. Kala ei ollu käyny vielä kertaakhaan pinnassa. Lohi juro vain pohjaa, eikä meinanu sieltä tulla milhään. Eipä siinä auttanu ko pitää siimat tiukala ja ootella ja niinhän se alko ottaahmaan vauhikhaita lähtöjä. Jonku aikaa väsytettyä se tuli venheen viehreen, pikku hiljaa tuli esile ja aattelin että, mahoton kala on nyt kyseessä. Vaappu oli hyvin suussa kiini. Setä souti alapuolela ja huusin sille, että nyt on iso kala. Se kelasi omat vavat pois ja lähti ajahmaan moottorilla lähemmäksi jos tarttee kaveria. Aloin ottahmaan nostokoukkua hollile. Kokkeilin koukata ja sainki kerran mutta, sillä oli niin paljon vielä virtaa että meinasin mennä ittekki jokheen. Toisela koukhauksella oli jo väsyhneempi  ja sain venheesheen saakka, mutta olihan sillä siltikki voimaa mahottomasti. Pappina, eli tappokalikkana mulla oli hirven leukaluu ja sehän meni poikki. Muonionjoki raikasi sen jälkheen. En tule varmasti koskaan saahmaan tämmöstä kallaa. ikimuistonen reissu. Kalastaja oli väsynyt mutta onnellinen.


Kuvassa: Jenni Heikkilä ja lohi 21kg, Hotinniva, Muonionjoki


Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Nämä toimitusehdot ovat voimassa 12.1.2017 alkaen.

Verkkokauppa

www.erabussi.fi
Nahkurinpolku 8
96900 Saaarenkylä

040 156 2903
asiakaspalvelu@erabussi.fi
www.erabussi.fi
1506043-6

Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.

Tilaaminen

Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Maksaminen ja maksutavat

Maksupalveluna toimii Klarna Checkout, jonka kautta maksuvaihtoehtoina toimivat lasku, osamaksu, korttimaksu sekä verkkopankkimaksut.

Ilmoittamalla tietoja kassalla hyväksyt Klarna AB:n (Klarna AB, Sveavägen 46, 111 34 Stockholm) ehdot. Painamalla ”Osta” painiketta hyväksyt Erabussi.fi yleiset ehdot.

Tilaus- ja maksuvahvistus

Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.

Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:

www.erabussi.fi
Nahkurinpolku 8
96900 Saaarenkylä

040 156 2903
asiakaspalvelu@erabussi.fi
www.erabussi.fi
1506043-6

Toimitustavat ja -kulut

Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi maksu- ja toimitustavat. Käytössä olevat toimitustavat riippuvat ostoskorin sisällöstä ja yhteispainosta. Voit valita kassalla käytössä olevista toimitustavoista sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon jonka yhteydessä tarkka toimituskulu on esitetty.

Toimitusaika

Yleisimmät toimitusaikamme Suomeen vaihtelevat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.

Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.

Palautusehdot

Peruuttamisoikeus

Teillä on oikeus peruuttaa tämä sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä.

Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla (esimerkiksi kirjeellä postitse tai sähköpostilla). Voitte käyttää myös tulostettavaa palautuslomakettamme, mutta sen käyttö ei ole pakollista.

Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.

Peruuttamisen vaikutukset

Jos peruutatte tämän sopimuksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, myös toimituskustannukset (paitsi lisäkustannuksia siitä, että olette valinnut tarjoamastamme edullisimmasta vakiotoimitustavasta poikkeavan toimitustavan), viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.

Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä.

Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seuraus- ta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.

Lunastamaton paketti

Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.

Ongelmatilanteet

Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.